Mitkä ovat nykyisen peruskoulun vahvuudet? Entä mitkä suurimmat heikkoudet eli ne kohdat, joita pitäisi parantaa tai kokonaan muuttaa? (kommentointiaika 4.1.2010-25.1.2010)

Muiden maiden tilanteeseen vertaamalla näen kirkkaasti, että parasta Suomen koululaitoksessa - ja koko Suomessa - on, ja on ollut, se, että lasten vanhemmilla on halutessaan mahdollisuus estää lastensa joutuminen koulussa uskontokasvatukseen. En tarkoita tällä ET:n kiittämistä, vaan juuri vapautumista uskonnon opetuksesta. 

Toki ET itsessään on hieno aine. Mutta ET:n edeltäjät olivat vastustettavia. Hankalaa on myös uskonnon harjoittaminen muissa oppiaineissa ja koulun juhlissa sekä ET:n huonot opetusjärjestelyt ja siitä tiedottaminen. 

Huonoin puoli Suomen koululaitoksessa taas on, että lapsi voi joutua uskonnon opetukseen. Lapsi joutuu hyväksikäytetyksi. Lapsi ei pääse tuosta tieteen vastaisesta opetuksesta omatoimisesti vapautumaan, ei (siksi) myöskään kirkon jäsenyydestä. 

Korjauksena on uskonnon opetuksen lakkauttaminen ja kaikkien uskonnon harjoittamisen elementtien poistaminen eri oppiaineista ja koulun yhteisistä tilaisuuksista. Siis julkisen vallan koulun maallistaminen. Ihanteeni on Ranska. Koulu ei olisi kenenkään, ei lapsen eikä aikuisen, katsomuksen vastainen. Koulussa ei olisi kenenkään peloissa eikä kenenkään odotuksissa uskontokasvatusta. Ei kyllä ateismikasvatustakaan. ET:kin saisi silloin mennä, jos sitä vastustettaisiin, ellei sen nimeä sitten vaihdettaisi vaikkapa (tunnustuksettomaksi) etiikaksi. 

Uskontokasvatusta lapsilleen tuolloin kaipaavat vanhemmat saisivat neuvon ottaa lapsensa mukaan omaan uskonnon harjoittamiseensa. Eihän koulun tarvitsisi olla koko elämä. 

Vastustan nykyisellään ET:n avaamista ev.-lut. kirkon jäsenille, sillä silloin olisi suuri vaara opetuksen muuttumisesta uskonnolliseksi. 

Toisaalta käsittääkseni ET olisi kyllä sisällöltään kelvollinen kaikille ja sikäli maallistettuun kouluun mahdollinen kaikille yhteinen ja pakollinen oppiaine. Tai olisi ainakin silloin, jos mahdollisesti riitaa aiheuttava uskontojen esittely siirrettäisiin siitä historian opetukseen, kuten maallistetussa koulussa tulisi tehdä. 

Vastustan ehdottomasti kaikille yhteistä ja kaikille pakollista kaikki luokka-asteet käsittävää uskontotieto-oppiainetta. Se olisi kuitenkin vain uskontokasvatusta, jossa uskontojen, suurimmalla painolla kristinuskon, opit esitettäisiin totena ja elämä käsiteltäisiin niihin upotettuna. 

Vanhassa ET:n opettajan opaskirjassa muistutettiin viisaasti opettajaa siitä, että oppilaat tulevat uskonnottomista kodeista ja että siksi opetuksessa on kerrottava aluksi vain eri uskontojen olemassaolo, mutta ei niiden oppeja. Ymmärsin sen niin, että koska noita oppeja ei kuitenkaan saisi kritisoida epätotena, niin niiden selostamisesta pienelle lapselle on opettajan pidättäydyttävä, koska lapsi ottaisi ne muuten totena. 

Tätä ohjetta vastaan uskontotiedon opetus välttämättä rikkoisi. Se olisi vastoin uskonnottoman vanhemman vakaumusta ja siis hänen kansainvälisissä sopimuksissa taattuja ihmisoikeuksiaan. 

Puheet uskontotieto-oppiaineesta pelottavat siksi minua. Kuvitellessani itseni tilanteeseen, jossa minulla olisi kouluun menevä lapsi, joka joutuisi pakosta osallistumaan uskontotietoon, koen, että valtio silloin varastaisi lapseni minulta. 

Monien muiden katsellessa ihaillen Ruotsin ja Norjan yhteiskuntia minulle taas niistä tulee ensimmäisenä mieleen niiden pakolliset uskontotieto-oppiaineet, jotka tekevät maat minulle mahdottomiksi. Englannin laita on minulla samoin. 

Melkein itsenäisyytemme alusta asti on ihmisellä ollut mahdollisuus vapautua uskonnosta lastensa kasvatuksen osalta (vaikkakin itsensä osalta vasta aivan liian myöhäisessä iässä). Siihen on ollut historialliset syynsä. Jokaisen lapsen pakottaminen uskontotiedoksi naamioituun uskonnonopetukseen hylkäisi tämän mielestäni yhteiskuntamme hienoimpiin kuuluvan seikan, joka juuri tekee Suomesta maan aikuisella elää tyynin mielin itsensä ja lastensa puolesta. 

Mutta ei tietenkään tyynin mielin sen suhteen, että koulussa kuitenkin ylipäätään on uskonnonopetusta, johon hän on voinut itsekin aikoinaan joutua. Sen tilanteen korjaamiseksi ei kylläkään pidä ajaa uskontotietoa, sillä oppiaineen muutos ei olisi itsessään riittävä ja toisaalta oppiaine yritettäisiin kuitenkin ulottaa kaikille pakolliseksi. 

Jouni Luukkainen