Aikomukseni on pitkään ollut laatia jonkinlainen loppukommentti yhdistyksemme oikeudenkäynnistä Vapaa-ajattelijain liittoa vastaan. Tässä se nyt on. 

Kerrataan aluksi seuraava: liiton liittohallitus erotti yhdistyksen liiton jäsenyydestä 9.12.2006, liiton liittovaltuusto hylkäsi 9.2.2007 äänin 6-4 yhdistyksen pyynnön erottamispäätöksen kumoamisesta, yhdistys nosti 9.3.2007 liittoa vastaan kanteen erottamisen kumoamiseksi, käräjäoikeus hylkäsi kanteen tuomiollaan 7.11.2007, yhdistys valitti hovioikeuteen 7.12.2007 ja hovioikeus hylkäsi valituksen 6.6.2008. 

Alusta lähtien päätin, että keskityn kommentissani vain yhteen aiheeseen, siihen, johon myös yhdistyksemme haastehakemuksen perustin ja joka on aivan keskeinen: valehtelun moitittavuuteen. Yhdistyksemme julkilausutuissa periaatteissa jouduttiin valitettavasti erikseen torjumaan valehtelu liiton toiminnassa saatujen kokemusten tähden. 

Liitolla ehkäpä tärkein erottamisperuste oli juuri yhdistyksemme periaatteet. Kuitenkin liitto nimenomaan sivuutti periaatteiden kohdan valehtelusta. Mielestäni valehteleminen on kuitenkin niin järjestötoiminnassa kuin muussakin elämässä hyvin tuhoisaa, joten liiton sivuuttaessa valehtelun se teeskenteli erottamisperusteessaan; näin argumentoin haastehakemuksessa. 

Haastehakemuksessamme käräjäoikeudelle myös selvitin yksityiskohtaisesti, ja valituksessamme hovioikeudelle vielä yksityiskohtaisemmin, erästä valehtelutapausta, jonka kohteeksi olin aikoinaan itse joutunut, kuten olin liitollekin kyllä aiemmin selostanut. Kyseessä oli vuonna 2003 saamani nimetön kirje. Nimettömyyteen ei ollut mitään aihetta; ja jos nimettömyys olisi ollut tahatonta, asia olisi ollut jälkikäteen helppo korjata. Mutta pontevissa yrityksissäni selvittää kirjeen taustaa sain osakseni salailua ja vaikenemista ja mielestäni myös valehtelua suoraan päin kasvoja. Kirjeen tahallisesti nimettömänä pitäminen oli mielestäni valehtelua jo sellaisenaan. 

Kirjeen sisältönä oli eräs käräräoikeuden tuomio aivan tuoreeltaan. Tuomio ei kuitenkaan liittynyt millään lailla minuun. Tiesin kyllä kyseisen kunnianloukkausoikeudenkäynnin, jota pidin kunniattomana erään todistajan kiertelyn tähden. 

Pian kuitenkin ymmärsin joutuneeni tuomion jakelun kohteeksi, koska jutun voittanut kantaja halusi nähdä ja halusi ilmeisesti tietystä syystä juuri minunkin näkevän tuomion koituneen jostain muustakin syystä kuin mistä se koitui. 

Oli siis monta perustetta ajatella, että kirjeen takana oli jutun kantaja, liiton silloinen pääsihteeri. Kuitenkin tuo kantaja kiisti tietävänsä kirjeestä mitään, mikä oli minulle kauhistuttava kokemus. 

Tutkimuksissani sain mielestäni selville nimettömän kirjeen lähettämisen ja sen jälkien sotkemisen todennäköisen kulun ja siihen sekaantuneet monet ihmiset. 

Käräjäoikeuden tuomari piti kuitenkin juttua valmistellessaan tätä haastehakemuksen ainoata perustetta asiaan kuulumattomana, eikä sallinut, että se olisi otettu esille itse oikeudenkäynnissä, saati että oikeuteen olisi kutsuttu ajattelemani todistajat. Hän kuitenkin lupasi panna asian "korvan taakse". Valitettavasti siellä se ei sitten hänellä pysynyt. 

Yllä mainitsemani ihminen, jota siis pidän saamani nimettömän kirjeen lähetyttäjänä, oli vastaajan todistajana erään toisen erottamisperusteen osalta. Valituskirjeessä kerroin hänen silloin puhuneen "epäluotettavasti"; itse näet luotin meidän puolemme moniin silminnäkijäkertomuksiin ja muihin todisteisiin, jotka olivat hänen todistuksensa vastaisia. Tuomari kuitenkin luotti häneen. Hänen todistajuuteensa palaan alempana. 

Mutta valehteluteemani kannalta seuraava käräjäoikeuden tuomion Johtopäätökset-osassa kerrottu oli todella surkuhupaisaa: "Myös maininnat valehtelusta ja ... ovat loukkaavia. Perättömien väitteiden on katsottava aiheuttavan huomattavaa vahinkoa kantajan maineelle aatteellisena yhdistyksenä ja sen yhteiskuntasuhteille." Ilmeisesti tuomion mukaan siis valehtelun mainitseminen olisi ollut perätön väite (ja sikäli loukkaava). Tuomari oli kieltänyt koko valehteluasian käsittelyn oikeudessa, ja tuomiossa hän silti omasta aloitteestaan tarttui valehtelukohtaan yhdistyksemme periaatteissa. Tarkoitan, että omasta aloitteestaan ainakin sikäli, että liittohan ei ollut käyttänyt seikkaa erottamisperusteena, jolloin siihen ei olisi tarvinnut tuomiossa edes puuttua. 

Tuomarilla ei ollut myöskään mitään oikeutta väittää valehtelumainintaa perättömäksi, sillä miten hän puolestaan olisi sen voinut todistaa; vai riittikö hänelle mielestään todistukseksi se, että kun en ollutkaan voinut saada todistajanlausuntoja nimettömästä kirjeestä, koko valehtelumaininnalta putosi ainakin minun tapauksessani pohja? Vai riittikö tuomarille todistukseksi tuo liiton kutsuma todistaja, joka väitti, että ainakaan siinä liiton jäsenyhdistyksessä, jonka puheenjohtaja hän tuolloin oli, ei koskaan ollut valehdeltu? 

Hovioikeus ei suppeassa tuomiossaan puuttunut valitukseeni tästä käräjäoikeuden tuomion mielestäni täysin aiheettomasta, epäoikeudenmukaisesta kohdasta. 

Valehteluteema kääntyi siis nurinkurin oikeudessa. Leikittelinkin mielessäni ajatuksella, että olisin nostanut käräjäoikeuden tuomaria vastaan kunnianloukkaussyytteen hänen niin kepeästi tultua välillisesti väittäneeksi minua perättömien puhujaksi valehteluasiassa minun nimenomaan päinvastoin kärsittyäni valehtelusta liiton toiminnassa, toisin kuin missään muussa elämässäni ja nähtyäni niin paljon vaivaa asian selvittämisessä. 

Sattumalta samana päivänä 19.5.2008, jolloin yhdistyksemme jätti hovioikeudelle oma-aloitteisen vastineensa hovioikeuden liitolta pyytämästä vastauksesta valitukseemme, alkoi liitosta kuulua kummia. Myöhemmin liittokokouksessa kesäkuussa 2008 liiton puheenjohtajaksi valittu julkisti silloin tiedotteen, että hänen puheenjohtajuusehdokkuuttaan vastaan oli liiton johdolle levitetty kaksi sähköpostiviestiä, joissa ja myös joiden tähden jo hänestä oli hänen mielestään kerrottu valheellisesti, kuten olikin. 

Viestien lähettäjä oli naamioitunut keksityn nimimerkin taakse, mutta sen tietokoneen IP-osoite, jolta viestit oli lähetetty, paljasti lähettäjän samaksi, kuin joka mielestäni oli myös minun saamani nimettömän kirjeen takana. Tällä kertaa lähettäjällä vain ei ollut apureita välikäsinään, vaan nyt hän tuli sitovasti paljastetuksi. 

Hänen seuraajansa liiton pääsihteerinä oli pyytänyt häntä ehdokkaakseen liiton pääsihteeriksi vuoden 2008 liittokokoukseen. Mutta tapahtuneen johdosta hän veti kannatuksensa pois ja sai taivuteltua ehdokkaan myös itse luopumaan ehdokkuudestaan. 

Jo vuoden 2005 liittokokouksessa nyt luopunut ehdokas oli vetäytynyt kaikista ehdokkuuksista pääsihteerikautensa jälkeen. Kuten haastehakemuksessa ja valituskirjeessä esitin, syynä olisi ollut viime kädessä hänen minulle lähetyttämänsä nimetön kirje minun asiaa koskeneen selvitystoimintani tähden. 

Toukokuussa 2008 silloinen liiton pääsihteeri vaihtoi sitten pääsihteeriehdokkaansa toiseen, valitsematta jääneeseen. Uusi ehdokas, haluamatta myöntää ehdokasedeltäjänsä viestien sisällönkin vääryyttä, piti viestien vääryytenä nimenomaan niiden nimettömyyttä, yritystä salata lähettäjänsä henkilöllisyys. 

Valitettavasti siis liitto oli kuitenkin vain hiukan aiemmin halunnut käyttää todistajanaan yhdistystämme vastaan tuota samaa henkilöä, jonka se sitten kohta katsoi luottamustehtäviinsä kelvottomaksi hänen epärehellisen menettelynsä tähden. 

Liitto ei kuitenkaan ollut piitannut selvittelyistäni saamani nimettömän kirjeen tapauksessa, vaan oli päinvastoin vaatinut, että käräjäoikeus ei saa tapausta käsitellä. Samat tahot olivat ehdottaneet myös IP-osoitepaljastuksen salaamista. Mutta nyt todistajan luotettavuutta ja käräjäoikeuden tuomarin ammattitaitoa on siis itse kunkin mahdollista jälkikäteen arvioida tältäkin pohjalta. 

Jouni Luukkainen
puheenjohtaja