Raimo Toivonen (2008) Uskonnonvapauslaki, hautaustoimilaki, peruskoululaki 13 § ym. Kriittinen tutkimus, nid., 137 sivua, omakustanne, Jämsä, 17 euroa + postikulut 3 euroa. 

Jämsäläinen Raimo Toivonen on julkaissut jälleen uuden ateisteja kiinnostavan kirjan. Nyt on kyseessä lakitiedollinen kirja, joka kirjoittajan mukaan ei ole tieteellinen. Kirjoittajan mukaan siinä ”Tunnustellaan jumalanpilkan rajaa … sananvapauden puitteissa ja totuuspohjaisesti ja paremman sananvapauden saamiseksi.” Kirjoittaja myöntää, että asioita käsitellään ”lähinnä uskonnottomalta kannalta” (s. 9). Kirja on epäsovinnainen ja siinä on paljonkin naljailua etenkin kirkkoa kohtaan. 

Käsittelyn kohteena ovat siis nykyinen uskonnonvapauslaki (6.6.2003/453), hautaustoimilaki (6.6.2003/457) ja perusopetuslain 13 § (6.6.2003/454). Näiden lisäksi tarkastellaan vielä lakia lasten päivähoidosta, sen 2 a §:n 3 momenttia (25.3.1983/304), uskonrauhan rikkomista (rikoslaki 17 luku, 10 §, 24.7.1998/563), jumalanpilkkaa, hautarauhan rikkomista (rikoslaki 17 luku, 12 §, 24.7.1998/563), kiihottamista kansanryhmää vastaan (rikoslaki 11 luku, 10 §, 11.4.2008/212), rukouspäiviä ja kirkollisverotusta. Teokseen sisältyy myös lomake uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamista varten, yksi kirjailijan pitämä muistopuhe, vakaumuksenvapauden sanastoa ja kommentoiva kirjallisuusluettelo. Kirjassa on myös joitakin hauskoja piirroksia ja hyödyllisiä tilastoja. 

Uskonnonvapauslaki kumottava 

Kirjailija samaistaa itsensä useassa kohdin vapaa-ajattelijoihin: ”Vapaa-ajattelijoiden pitemmän tähtäimen vaatimus on, että uskonnonvapauslaki kumotaan säätämättä mitään tilalle. Kaikki muukin uskonnollisia yhdyskuntia koskeva erityissäännöstö pitäisi kumota. Yhdyskunnat voisivat toimia yhdistyslain puitteissa.” (s. 13) 

Kirjailijan tavoitteena on lähinnä yhdenvertaisuus uskonnollisten yhdyskuntien ja yhdistysten kesken. Hän ei halua lakkauttaa uskonnonvapautta esimerkiksi sen vuoksi, että se tarjoaa kirkoille ja muille uskontojen järjestäytymismuodoille vapauden levittää valheita ja kurjuutta. Vapaa kilpailu tulee päättämään siitä mitkä yhdyskunnat ja mitkä jumalat nitistyvät. 

Kirjassa käsitellään joitakin viimeaikaisia oikeustapauksia tai muita ongelmakysymyksiä. Tällaisia ovat vuoden 2004 tsunami ja sitä seuranneet uskonnolliset toimet, kansalaissodassa kuolleiden jälkikäteinen hautaan siunaaminen, KHO:n päätös (2006) koskien erään kristillisen koulun perustamista, Muhammedia koskevat pilakuvat, Jakim Boorin (peitenimi) tuomio (2004) yms. Lukijoiden kannalta on kätevää, että tällaisia tapauksia kootaan yhteen. 

Yleisten hautausmaiden omistus ja hallinta 

Kirjailija kannattaa hautaustoimen ”siirtämistä ev.lut kirkolta kunnille” (s. 6). 

Hän on samalla kannalla kuin Vapaa-ajattelijain liitto ry tällä hetkellä. Liiton kanta on muuttunut sen mukaan millaisia ihmisiä kannasta on ollut päättämässä. Kun tämän arvion kirjoittaja oli vaikuttamassa liitossa, kanta oli se, ettei seurakuntien hautausmaita tule ”siirtää” kunnille, vaan kunnat perustavat noin 20 maakuntakeskukseen uudet, kunnalliset hautausmaat. Hanke rahoitetaan sillä yhteisöveron jako-osuudella, jonka valtiokirkot nyt saavat. Valtiokirkot siis menettävät jako-osuutensa. Kaikki hautausmaiden ylläpitäjät jatkavat omien hautausmaiden pitoa kuten ennenkin. Viime liittokokouskaudella liiton pääsihteeri Jori Mäntysalo kuitenkin selitti, että liiton kanta on jälleen kerran muuttunut: se kannattaa seurakuntien hautausmaiden siirtämistä kunnille. Kannan muutos osoittaa, että kristillinen kulttuuri kelpaa vapaa-ajattelijoille, kunhan hallintoherrat vaihdetaan. 

Hautausmaksut 

Toivonen pitää ”hyvänä”, että yleisten hautausmaiden, ts. evankelis-luterilaisten seurakuntien hautausmaiden, hautausmaksut ovat samansuuruiset haudattavien vakaumuksesta riippumatta. Hän myöntää ajatteluunsa vaikuttaa sen, että Toivosten sukuhauta on seurakunnan hautausmaalla ja kirjailija itsekin haluaa tulla joskus haudatuksi sinne. 

Kirkon hautaustoimen (johon kuuluu hautausmaahallinto, hautausmaakiinteistöt ja varsinainen hautaustoimi) kate oli vuonna 2007 
–101.583.883 euroa. Tosiasiassa nämä menot katetaan kirkon saamalla yhteisöverotuotolla, joka oli samana vuonna 118 miljoonaa euroa. Näin kirkolliset hautausmaat ja tämä vero on tosiasiassa koplattu yhteen, vaikka verotuottoa ei olekaan ”korvamerkitty”. Kilpailua ei synny. Kaikki veronmaksajat joutuvat pakosta rahoittamaan kirkon hautausmaiden ylläpidon kokonaan. 

Ateistille, jolla ei ole Toivosen kaltaisia siteitä seurakunnan hautausmaahan, on yhdentekevää minkä suuruisia hautausmaksut ovat. Hän ei tarvitse kirkkoa eläessään eikä kuollessaan. Olisi vain oikein, ettei hän joutuisi rahoittamaan kirkollista ja kristillistä, järjetöntä, hautausmaakulttuuria minkään mutkan kautta. 

Hautarauhan rikkominen 

Hautarauhan rikkomisen osalta kerrotaan, että ruumisarkun rikkominen kaivinkoneen kauhalla haudan peittämisen yhteydessä on hautarauhan rikkomista. 

Asia on ajankohtainen. Toimittaja Sonja Lakaniemi kirjoitti Iltalehdessä 10.10.2008, että Kaavin seurakuntamestari irtisanottiin tämän käytettyä kiellettyjä menetelmiä vainajien hautaamisessa. Lehden tietojen mukaan ”arkkuja on käsitelty hautojen peittämisen yhteydessä rajusti kaivinkoneen kauhalla niin, että arkut ovat rikkoutuneet”. Kaavin kirkkoherra Jari Muta ei suostunut tarkentamaan, minkälaisista hautausmenetelmistä oli kyse. 

Koulun katsomusopetus 

Julkisen koulun antama katsomusopetus ja sen laatu ovat yksi tärkeimmistä uskonnottomien puheenaiheista. Ateistien aikaansaama, kenties suurin viime vuosikymmenien edistysaskel, on uskonnottomille oppilaille suunnattu elämänkatsomustieto-oppiaine (ET), jonka opetus alkoi elokuussa 1985. 

Raimo Toivonen puoltaa kaikille oppilaille pakollista ja yhteistä ET:n opetusta ehdolla, että opetus todella on elämänkatsomustietoa, ei uskontoa (s. 97). Hän katsoo ja toivoo, että tulevaisuudessa vakaumustieto-niminen oppiaine korvaisi uskonnon- ja ET-opetuksen ja tämä uusi oppiaine olisi kaikille oppilaille pakollinen ja yhteinen (s. 133). 

Vakaumuksenvapauden sanastoa 

Sanasto antaa lukijalle hupia. Valtiokirkkoja kutsutaan koplauskirkoiksi tai valtiokoplauskirkoiksi. Termillä viitataan näiden läheiseen kanssakäymiseen valtion kanssa, johon kuuluu näiden valtiolta saamat etuisuudet. Siunaamismoka tapahtuu, kun pappi siunaa kirkkoon kuulumattoman vainajan vastoin kirkkojärjestyksen ohjetta. Vuohipukkimaa on           ”[k]astamattomien, rikollisten, huorien ja uskonnottomien erillinen hautaamisalue ev.lut seurakuntien hautausmailla 1950-luvulle saakka” (sama asia kuin koilliskolkka, -kulma tai -nurkka). 

Kansankirkko on sanaparka, jonka merkityksestä jumaluusoppineetkaan eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Toivonen antaa kansan kirkolle taas yhden merkityksen: se on evankelis-luterilainen kirkko ja termi korostaa, että työväenliikekin on kirkon hyväksynyt. Teoksen mukaan Suomen ortodoksinen kirkko ei siis ole kansan kirkko. 

Tekstissä on jonkun verran painovirheitä, oikeinkirjoitusvirheitä, välimerkkejä puuttuu jne. Tämä on tavanomaista omakustanneteoksissa, eivätkä ne häiritse enemmälti lukijaa. 

Varsinaisia asiavirheitä on vähän. Kirjoittajan mielestä uskonnollinen tappaminen rajoittuu ”kristilliseen ja islamilaiseen maailmaan” (s. 14). Entäpä esim. hindujen ja muslimien välinen nujakointi? 

Valtiokirkkojen saamien yhteisöverojen osalta kerrotaan (s. 124), että kirkkojen ”keskushallinnot jakavat siitä jotakin paikallisseurakunnilleen.” Näin ei ole. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien osalta verottaja tilittää yhteisöverot suoraan kirkon seurakunnille. Ortodoksisen kirkon osalta yhteisöverot tosiaan tilitetään kirkon keskushallinnolle Kuopioon, mutta kirkko ei jaa niitä seurakunnille vaan pitää ne itse. 

Teoksen kirjoittaja on täysinpalvellut, eläkkeellä oleva asianajaja, joka toimi Vapaa-ajattelijain liiton liittoneuvoston puheenjohtajana 13.11.1999-9.6.2002. Hän on aiemmin julkaissut ateistien aihepiiristä kirjat Uskonnottoman oikeusopas (1997) ja Papit kansalaissodassa (2000).

Kimmo Sundström