Kieltäytyminen katsomuksellisen omantunnon tähden 

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva lukion opiskelija, joka on päättänyt erota ensitilassa tästä yhdyskunnasta ja joka tahtoisi jättää uskonnonopetuksen, voi jo ennen kyseisestä yhdyskunnasta eroamaan pääsemistään ja sen jälkeistä elämänkatsomustiedon opetukseen siirtymistään kieltäytyä kaikista uskonnon kursseista. Ja järkevää ja hyödyllistä niin olisikin tehdä, ja joillain nuorilla omatunto ei muuta sallisikaan. 

Lukion kurssimuotoisuuden tähden muut kuin elämänkatsomustiedon kurssit ja ylioppilaskirjoituksetkin voi uskonnonopetuksesta kieltäytyjä suorittaa normaalissa ajassa. 

Elämänkatsomustiedon kurssien suorittamisen siirtyminen mahdollisesti vasta lukion loppuvaiheeseen saattaa toki viivästyttää lukiosta valmistumista. Sitä ei voi kieltää. Omantuntonsa tähden ihminen voi kuitenkin olla valmis kestämään tämän vääryyden. 

Kieltäytyminen keinona saada huoltajien suostumus 

Opiskeluille koituvissa hankaluuksissa eli katsomusainekurssien lykkääntymisessä ja jopa koko lukio-opiskelun venymisen uhkassa on toinenkin puolensa. Uskonnonopetuksesta kieltäytyjä voi nimittäin vedota juuri näihin samoihin seikkoihin saadakseen tarvitsemansa huoltajien suostumuksen uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamiseensa. 

Uskonnonvapauslaissa huoltajien päätösvalta lapsen uskonnollisesta asemasta on perusteltu määrittämällä se lapsen huollon osaksi lapsen kasvatuksesta päättämisen lailla. Ja silloinhan olisi vastuutonta lapsen huoltoa olla korjaamatta uskonnostakieltäytyjänuoren uskonnollista asemaa hänen saamansa kasvatuksen kohtuuttoman suuren vaikeutumisen hinnalla. 

Kieltäytyminen uskonnonopetuksesta muuttaa keskustelutilanteen huoltajien suostumuksen saamisesta siis käytännöllisluonteiseksi kysymykseksi, saako nuori opiskella lukion ilman epäasiallisia viivytyksiä. Menestymismahdollisuudet kasvavat. 

Kieltäytyminen yhteiskunnallisen omantunnon tähden 

Perimmäisenä perusteluna uskonnonvapauslaissa lukioikäisen nuoren uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamiseensa tarvitsemalleen huoltajien suostumukselle on, että epäämällä suostumuksensa huoltajat voisivat pakottaa nuoren pysymään uskonnonopetuksessa. Useimmat uskonnolliset yhdyskunnat, erityisesti evankelis-luterilainen valtakirkko, haluavat lain pysyvän nykyisellään, jotta ne tätä kautta voisivat pitää nuoret oppiensa opetuksessa. 

Mutta kieltäytymällä uskonnonopetuksesta nuori voi tehokkaimmin osoittaa mieltään tuota uskonnollisen yhdyskunnan pakkojäsenyyttään vastaan. Ja pyrkimällä kääntämään huoltajiensa kesken päätösvallan suunnan toisin päin hän osoittaa lainsäätäjälle, että mainittu perimmäinen perustelu ontuu. 

Kieltäytyminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi 

Kieltäytymällä uskonnonopetuksesta nuori edistää omaa uskonnonvapauttaan. Mutta seuraukset voivat olla laajakantoisempiakin. Kieltäytyminen osoittaa uskonnonvapauslain toisaalta lahoksi, koska nuori pystyy sittenkin ottamaan itselleen valtaa itsensä suhteen, ja toisaalta vaikutuksiltaan arvaamattomaksi, koska kieltäytyminen on vaarana johtaa lukioajan pidentymisenä sekä nuoren että sitä kautta hänen huoltajansa hankaluuksiin. Uskonnonvapauslakia kohtaan syntyy siis korjauspainetta: nuoren on saatava viimeistään lukioikäiseksi tultuaan itsenäisesti päättää uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestään ja siitä eroamisestaan. 

Mutta uskonnonopetuksesta kieltäytyjän kannattaa vaatia elämänkatsomustiedon opetus pidettäväksi edelleen suljettuna valtakirkkoon kuuluvilta; muutoin oppiaine on vaarassa muuttua uskonnonopetukseksi.