Et-opetuksen
oltava uskonnon vaihtoehtona (Keskisuomalainen 4.8.2002)
Tutustuessani
hiljan Päijänteen ja Keski-Suomen arkeologisiin kohteisiin
koin
vahvaa yhteyttä menneiden polvien kanssa. Mutta otin niiden eri
uskomukset
ja uskonnot, kristillisenkin, vain historiallisina ilmiöinä.
Niinpä
en ajattelekaan, toisin kuin fil.yo Asmo Maanselkä (Kansa sanoo
26.7.),
että kristinusko kuuluisi kansalliseen identiteettiimme, vaan
että
uskonto tai uskonnottomuus on yksityisasia.
Maanselän
mukaan tunnustuksellista uskonnon opetusta tarvitaan, jotta
lapsi
sisäistää kristilliset traditiot ja oppii muistamaan ne
syvällisesti.
Tämän selvemmin ei kuitenkaan voi kertoa, että
oppiaineessa
siis kristillinen yhteisö harjoittaa uskontoa opetuksen
muodossa.
Lapsen
sellaiseen opetukseen pakottaminen voi kuitenkin rikkoa sekä
hänen
että hänen vanhempiensa perustuslaillista uskonnonvapautta.
Siksi
juuri elämänkatsomustiedon tulisi olla uskonnonopetuksen kanssa
vaihtoehtoinen.
Edellisen tulisi tällöin ehdottomasti saada säilyttää
uskonnoton
luonteensa ja olla uskontokriittinenkin. Näin silloinkin,
jos
opetus todella avattaisiin kirkkoon kuuluvillekin.
Vanhempien
kannalta ongelma syntyy, jos sekä he että heidän kyseinen
lapsensa
kuuluvat kirkkoon. Vähimmäisvaatimus olisi, että vanhemmat
(yhdessä
heidän muiden lastensa kanssa) kirkossa pysyen saisivat
irrottaa
tämän lapsensa kirkosta, jolloin he voivat siirtää hänet pois
uskonnonopetuksesta.
Mutta en osaa päätellä uskonnonvapauskomitean
sekavasta
lakiehdotuksesta, tulisiko tämä mahdolliseksi.
Lapsen
kannalta ongelma on siinä, että hän ei vaikkapa 12-vuotiaana
voi
itse päättää uskonnollisesta asemastaan ja sen mukana
katsomusopetuksestaan.
Vahvin ja rehellisin peruste erota
kirkosta
on kuitenkin juuri uskonnonopetusta vastaan syntynyt kanta.
Välttämättömintä
olisi antaa 15-17-vuotiaille täysi uskonnollinen
päätösvalta
sitomatta sitä enää vankempiin. Nimittäin luokattomaksi
muuttuneessa
lukiossa kirkosta eroon haluava opiskelija voi kieltäytyä
omalla
päätöksellään uskonnonopetuksesta. Hintana tosin on, että
korvaavat
elämänkatsomustiedon kurssit pääsee ehkä suorittamaan
vasta
neljäntenä vuotena. Voin kuitenkin kuvitella
omantunnonaran
nuoren, joka ei voisi muutoin menetellä.
Joka
tapauksessa olisi kiinnostavaa kuulla uskonnottoman
kasvatuksen
saaneiden kokemuksista uskonnollisen kulttuurin
omaehtoisesta
opiskelusta, jota kukaan ei voi välttää.
JOUNI
LUUKKAINEN
matematiikan
dosentti
Helsinki