Rukouskäytäntöä ja uskontotietoa vastaan (Lapin Kansa 21.10.2009)

Perustuslain mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Peruskoulussa oppilaan huoltaja voi ilmoittaa, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin päivänavauksiin. Tämä koskee myös kirkkoon kuuluvia, toisin kuin Niina Pasulan artikkelin (LK 8.10.) taustaosa antoi ymmärtää. Tiedän tämän hyvin, sillä kanteluni eduskunnan oikeusasiamiehelle sai opetushallituksen tarkentamaan ohjeitaan tältä osin. 

Opetushallituksen ohjeet ottavat taustaosassa kerrottua eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjausta paremmin huomioon koulun todellisuuden kehottaessaan tarvittaessa sopimaan oppilaan huoltajien kanssa yksilöllisistä järjestely[i]stä, jos vakaumus estää osallistumisen koulun juhlaan tai sen osaan. 

Artikkelissa kuvattua Sinetän koulun käytäntöä, että oppilas, joka ei ole evankelis-luterilainen, on luokassa muiden ruokarukouksen ajan ja joutuu siis passiivisesti osallistumaan tähän uskonnon harjoittamiseen, pidän erittäin pahana ja perustuslain vastaisena. 

Ruokarukouksesta olisi tuolloin luovuttava, sillä se ei kuulu koulun opetusohjelmaan. 

Toisessa saman sivun uutisessa Tampereen opetuspäällikkö Veli-Matti Kanerva ehdottaa kaikille yhteiseksi oppiaineeksi uskontotietoa. 

Uskonnot oppeineen yliluonnosta esitettäisiin totena. Varsinaisesta tiedosta ei siis olisi kysymys, sillä tieteelle luonto on koko todellisuus. 

Ateistivanhempien lapsen pakottaminen osallistumaan uskontotietoon loukkaisi täten heidän ihmisoikeuksiaan ja johtaisi kanteluihin kansainvälisiin ihmisoikeuselimiin. Sen sijaan kanteluihin ei olisi kenelläkään perusteita, jos uskonnonopetuksesta luovuttaisiin kokonaan naamioimatta sitä myöskään uskontotiedoksi.