Missä
oikeus? (Yliopisto 9/10.5.2002)
Tietysti,
TM Pentti Kauppi (Yliopisto-lehti 7/02), uskonnonvapaus
osaltani
on aina tarkoittanutkin vapautta uskonnosta. Lähtökohtanihan
(Yliopisto-lehti
5/02) oli juuri sanokaamme 12-vuotias nuori, joka ei
suinkaan
etsinyt Kaupin mainostamia välineitä suunnistaa uskonnon
maailmassa,
vaan päinvastoin etsi tietä siitä maailmasta pois.
Silloin
vääräksi kävi se, että uskonnonopetuksena tunnettuun uskonnon
harjoittamiseen
oli kuitenkin omantunnon vastaisesti edelleen pakko
osallistua.
Omantunnon vastaiseksi käyneestä kirkon jäsenyydestä ei
siitäkään
päässyt eroon.
Uskonnot
ovat kylläkin mielenkiintoinen tarkastelukohde, tunnustan
koulusta
huolimatta ja Kaupin minusta saamaa käsitystä kenties
hieman
korjatenkin, kunhan saa olla niiden ulkopuolella. Mutta tähän
omaan
asemaani en siis päässyt edes 15-vuotiaana vakaumukseni kauhealla
tavalla
lokaan polkeneen (kirkon) lain tähden.
Kaupille
vastaan myös, että uskonnonvapauskomitean väitteiden tähden
kävin
viime kesänä läpi kaikki lukion uskonnon oppikirjat. Käytänkin
tilaisuutta
hyväkseni esittääkseni avoimen anteeksipyyntöni vararehtori
Raija
Sollamolle. Ensivaikutelmani mukaan nimittäin parhaiten muistiini
painui
se sarja, jossa hän oli tekijänä. [Oma tekstini:
Ensivaikutelmani
mukaan nimittäin parhaimmalta tuntui sarja, jonka
painoin
muistiini sinä, jossa hän oli tekijänä.] Sarja näytti
olevan
aivan hyväkin kirkon halukkaille jäsenille. Mutta minua
ahdisti
kuvitelma, että olisin uudelleen lukiolainen ja että joutuisin
katsomaan
maailmaa sarjan mukaisesti kristinuskon opeista ja kirkosta
käsin,
jolloin omantuntoni vaatimuksesta minun olisi protestoiva
oppiaineen
ja kirkkoon kuulumisen pakkoa sinnikkäällä passiivisuudella
ja
käytettävä tunnit muiden aineiden läksyjen lukuun kuten aikanani.
Tosin
luokattomaksi muuttuneessa lukiossa tätä anteeksipyydettävää
oppikirjan
huonona kohteluna minulle ei siis koituisikaan oman
uhrautumiseni
hinnalla.
Joka
tapauksessa haluan nyt esittää avoimen anteeksipyyntöni
muistelmansa
hiljan julkaisseelle TT Eira Paunulle. Jätinhän
keskikoulussa
hänen juuri ilmestyneen ja ilmeisestikin omiin
tarkoituksiinsa
ansiokkaan oppikirjansa sangen vähälle lukemiselle,
koska
vääryyttä ja oppiaineen turhuutta kannaltani minun oli
vihdoinkin
siten vastustettava.
Viime
syksynä perehdyin myös peruskoulun uskonnon oppikirjoihin sekä
opetussuunnitelmiinkin
ja opettajien oppaisiin. Toki kirjat ovat
muuttuneet
sitten omien aikojeni, vaan eivät kuitenkaan oleellisesti.
Kristinuskon
opit esitetään niissä yhä aksiomaattisina totuuksina.
Mutta
nämä aksiomit eivät ole yleisesti hyväksyttävissä toisin kuin
on
asiainlaita matematiikassa, jossa esimerkiksi epäeuklidisen geometrian
intuitionvastaisilla
aksiomeilla on ne toteuttava malli. Se juuri tekee
opetuksesta
uskonnon harjoittamista. Kuinka voisi toisin ollakaan, kun
opetus
alkaa jo ensimmäisenä kouluvuotena ja tällöin kristinuskon
Jumalan
julistuksella; sellainen kiinnittää opetuksen luonteen koko
koulun
ajaksi.
Koulun
uskonnonopetus on uskonnonvapauskomitean viimekätinen perustelu
kirkon
pakkojäsenyydelle. Siksi on vastustettava nimenomaan edellistä
myös
vastustaessaan jälkimmäistä. Siinäkin se Kaupin peräämä järki on.
Jouni
Luukkainen