Lukiolaisen
uskonnonvapaus (Hämeen Sanomat 2.9.2005)
Mietteitäni
Hämeen Sanomissa 30.8.2005 lukiolaisen omista toimista
uskonnonvapautensa
eteen on rehellisyyden vuoksi täydennettävä
tarkastelulla
tilanteesta, jossa uskonnonopetuksesta kieltäytynyt
nuori
olisi joutunut käymään lukiota neljättä vuotta siksi, ettei
ollut
päässyt eroamaan kirkosta riittävän ajoissa.
Haluan
pohtia kysymystä vain kuvittelemassani oman itseni tapauksessa,
jonka
siis sijoitan menneisyyteen. Omat vanhempani olisivat kyllä
ymmärtääkseni
olleet niin järkeviä, että olisivat ajoissa taipuneet.
Kirkosta
eroamisekseni kieltäytymiskeino olisi siis käytännössä
onnistunut.
Mutta
tämä ei suinkaan ollut lähtökohtani kehittelyissäni, vaan
eläydyin
pitkään ajattelemaan, kuten uskottavuuteni kannalta on
hyväksi
ollutkin, että tapauksessani pahin mahdollisuus olisi
toteutunut,
sillä siihenhän uskonnonopetuksesta kieltäytyvän olisi
joka
tapauksessa varauduttava. Sellaisessa todella omituisessa
tilanteessa
olisin kyllä jättänyt vanhempani siihen asti, että
laki
olisi antanut päätösvallan kirkosta eroamisesta nuorelle
itselleen
sanokaamme 14 vuoden iässä, jolloin olisin sitten vihdoin
voinut
antaa heille anteeksi.
Lain
korjaamista olisin voinut kiirehtää vaatimalla vanhemmiltani
oikeudessa
korvausta vahingosta, jonka he lukion jälkeisten opintojeni
lykkääntymisestä
koituneena odotettavissa olevien elinikäisten
ansiotulojeni
laskuna olisivat vastuuttomalla lapsenhuollollaan
minulle
aiheuttaneet.
Joku
voisi sanoa, että ei kai nyt kukaan omia
vanhempiaan
oikeuteen vetäisi, mutta tässä tapauksessa se olisi ollut
heidän
itsensäkin etu.
Heidänhän
olisi täytynyt suorastaan toivoa
tuomituksi
tulemistaan, jotta erossaolomme vuodet olisivat sen
seurauksena
jääneet mahdollisimman vähiin.
Jouni
Luukkainen
Helsinki