Lukioikäisten
uskonnonvapaus (Hämeen Sanomat 30.8.2005)
[[L1] tarkoittaa toimittajan tekemän
lisäyksen kohtaa ja
[P1]-[P3] toimittajan tekemien poistojen
kohtia. Poisto [P2]
on sellainen, jonka lukija pannee merkille
siitä, että teksti
on selvästikin jäänyt kesken. Ks. loppu.]
[Toimittajan poiminta
tekstistä:]
"Itsetutkiskeluni kautta
sain näin lakiin
aivan poikkeuksellisen näkökulman.
Hämeen
Sanomat kirjoitti 21.8.2008 [L1] lukioikäisen uskonnonvapautta
ajavasta
kampanjastani. [P1] En itse voinut erota kirkosta edes
15-vuotiaana,
kun laki loukkaavasti vaati siihen vanhempieni
suostumuksen,
jota vaille sitten vieläpä jäin.
Komitean
ehdotus uudeksi uskonnonvapauslaiksi vuonna 2001 järkytti
minua
pidättäessään nuorelta yhä itsenäisen päätösvallan, perimmäisenä
perustelunaan
tälle kirkkoon lapsena liitetyn nuoren pakottaminen
uskonnonopetukseen.
Tajusin
kuitenkin heti, että jos lukio jo aikanani olisi ollut
nykyisen
kaltainen eli kurssimuotoinen, olisin omantuntoni
vaatimuksesta
kirkkoon vielä vastoin tahtoani kuuluessanikin
- ja
myös juuri sen vuoksi - kieltäytynyt kaikista uskonnon
kursseista.
Se olisi asettanut myös vanhempani uuteen asemaan.
Heidän
olisi ollut joko hävittävä minulle tai hävittävä minut.
Jos he
olisivat tunteneet vastuunsa taata omasta puolestaan
mahdollisuuteni
varmasti päättää lukioni viivytyksittä, heidän
olisi ollut
sittenkin sallittava kirkosta eroamiseni. Sellainen
pakko
antaa suostumus olisi kuitenkin voinut loukata heitä
ja
kääntää heidät lakia vastaan.
Jos
vanhempani taas olisivat olleet vastuuttomia, yliopistoon
siirtymiseni
olisi voinut lykkääntyä. [P2]
Itsetutkiskeluni
kautta sain näin lakiin aivan poikkeuksellisen
näkökulman.
Laki oli laadittu aivan kuin lukio olisi edelleenkin
luokallinen
eikä luokaton, ja laki voisi murtua tähän eroon.
Vuosina
2002 ja 2003 uskonnonvapauslain hallitus- ja
eduskuntakäsittelyjen
aikana ja lain hyväksymisen jälkeen
ehdin
kirjoittaa 13 eri sanomalehdessä, eräissä useamminkin,
varoituksen
sanoja päättäjille ja nuorten huoltajille
lain
arvaamattomasta luonteesta, ja kirjelmöin myös yksityisenä
ihmisenä
eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
Mainitsemani
komitean varapuheenjohtajana toiminut professori
Juha
Seppo myönsi toukokuussa 2003 alustettuaan keskustelun
tuolloin
vielä vahvistamistaan odottavasta laista, että komitea
ei
tosiaankaan ollut ajatellut lukion kurssimuotoisuutta. Hetki
oli
dramaattinen; komitea oli siis todellakin kelvottomasti
jättänyt
nuorten huoltajat yksin tekemään viisas ratkaisu
tilanteessa,
johon heidän ei komitean mukaan koskaan edes
olisi
pitänyt joutua.
Hallitus
tuli vielä nuoren puolelle, kun se esityksessään
eduskunnalle
uskonnonvapauslaiksi perusteli huoltajien vallan
lukemalla
lapsen uskonnollisesta asemasta päättämisen lapsen
huollon
piiriin kuuluvaksi asiaksi. Mielestäni vastuullinen
lapsen
huolto velvoittaa uskonnonopetuksesta kieltäytyvän nuoren
huoltajat
saattamaan hänen uskonnollisen asemansa ajoissa
kohdalleen;
huoltajilla ei siis olisi oikeutta mielivaltaan,
toisin
kuin heillä oli luokallisen lukion aikana.
En
voisi uskoa, että kukaan ryhtyisi vakavissaan kehottamaan
huoltajia
panemaan kovan kovaa vastaan; nuoren vahinko kun
olisi
vahinko myös vanhemmille, koululle, laille, kirkolle.
Lainsäätäjä
ei ainakaan ole antanut lupaa vahingon
aiheuttamiseen,
kun on kerran sivuuttanut koko kysymyksen.
Tältä
perustalta lähdin nyt vihdoinkin, jo kolmannen
lukuvuoden
alun uhatessa mennä ohi, lehti-ilmoitteluuni,
jossa
käännyn suoraan siinä samassa tilanteessa olevien
nuorten
puoleen, jossa itse olin, rohkaisten heitä toimimaan
kuten
itse olisin toiminut, jos se olisi ollut mahdollista.
Jouni
Luukkainen
matematiikan
dosentti
Helsinki
..........................
Toimittaja
oli tehnyt seuraavan lisäyksen:
[L1]
2008. (Tarkoitti 2005.)
Toimittaja
oli poistanut seuraavat kolme kohtaa:
[P1] Tahtoisin kertoa tarkemmin. Aluksi totean,
että minulla on
kyllä
yhdistyksemme hallituksen täysi tuki ja että verkkosivumme
www.ateistit.fi/lukio
tekoon tarvitsin tietokonetaitoisen
aktiivijäsenemme
avun.
[P2]
Itsehän olisin ollut valmis sen kestämään, mutta sitä eivät olisi
kestäneet
siteeni heihin. Kaiketi he olisivat sitten syyttäneet heidät
ansaan
saattanutta lakia onnettomuudestaan.
[P3]
Toivon tietysti, että myös vanhemmat ja päättäjät huomaisivat
ilmoitukseni.
Maksaahan ilmoitteluni minulle, ja olisi voinut ja
saanut
maksaa enemmänkin. Kalleutta kauhisteleva voisi nähdä siinä
osoituksen
yleisestä idealistisuudestani, mutta myös uskostani
hankkeeni
realistisuuteen. Kampanjan varsinaiseksi yleisöksi
ja avun
kohteeksi tunnistaisin ensisijassa nuoren, jota myös
elähdyttää
idealismi.