15-vuotiaalle
täysi uskonnonvapaus! (Maksettu ilmoitus: Helsingin Sanomat
ke 17.4.2002, s. A13)
15-VUOTIAALLE TÄYSI
USKONNONVAPAUS!
Mutta negatiivisen uskonnonvapauden
tarvitsisi nuorempikin!
Johdanto:
Eduskunta
käsittelee piakkoin uskonnonvapauslainsäädännön
kokonaisuudistuksen.
Tahdon seuraavalla kirjoituksellani toimia
sen
puolesta, että nyt toteutettaisiin 15 vuoden ikäraja
uskonnolliselle
täysi-ikäisyydelle. Tätä esitettiin jo nykyisen
vuoden
1922 lain säätämisen yhteydessä.
...........................................
Itse
kirjoitukseni:
Nuorena
oman negatiivisen uskonnonvapauteni toteutuminen
uskonnonopetuksesta
ja kirkon jäsenyydestä vapautumisena
olisi
vaatinut uskonnollisen täysivaltaisuuden ikärajaksi
12
vuotta 18 vuoden sijasta. Lain takaama 15 vuoden ikäraja
oli
kovin korkea, ja vaatimus vanhempien suostumuksesta,
jota
en saanut, teki sitten siitäkin tyhjän.
Eduskunnan
tulisikin uudessa uskonnonvapauslaissa ilman
muuta
antaa 15-vuotiaille täysi uskonnollinen päätösvalta
vastoin
uskonnonvapauskomitean enemmistön ehdotusta ikärajojen
säilyttämisestä.
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan
mukaan
tämä olisi sopusoinnussa muun lainsäädännön kanssa,
koska
nykytutkimuksen näkökulmasta uskonnollisen ajattelun
kehitys
ei ole muuta psyykkistä kehitystä hitaampaa.
Kahdentoista
vuoden ikärajaa tukee puolestaan puolitiehen
jäänyt
komitean ehdotus, että senikäisen uskonnollinen
asema
voidaan muuttaa vain hänen suostumuksellaan.
Mietinnössä
uskonnonopetus säilyisi kirkon jäsenelle
pakollisena.
Mutta kuten perehtymiseni nykyisiin peruskoulun ja
lukion
uskonnon oppikirjoihin osoitti, ne loukkaisivat
syvästi
uskonnotonta vakaumustani kuten oppikirjat
aikanani.
Opetus on uskontokasvatusta, oppien julistusta
vailla
muun kouluopetuksen kriittisyyttä. Kyseessä on siis uskonnon
harjoittaminen
opetuksessa; käsite, jonka tuntee kansalais- ja
poliittisia
oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus. Rikottaisiin
täten
perustuslakia, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen
osallistumaan
omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Komitean
jäsenen Martin Scheininin eriävää mielipidettä terävöittäen
uskonnonopetuksesta
tulisikin voida vapautua ja
elämänkatsomustiedon
opetukseen siirtyä jo 12-vuotias, eikä
vasta
lukiolainen, omalla ja tätä nuorempi huoltajan päätöksellä.
Komitea
katsoo asian otetuksi huomioon siten, että ketään ei
uskonnonopetuksessa
saa pakottaa hartaudenharjoitukseen.
Mutta
eihän se riitä. Opetuksen käsitys todellisuuden luonteesta ei
ole
yhteisesti hyväksyttävissä. Ristiriita uskonnonvapauden kanssa
korostuu
vielä sillä, että tämä sama opetus on myös komitean
perimmäinen
perustelu kirkosta eroamisen esteille.
Niinpä
jos lukio olisikin minulla edessä vasta nyt, sen luokattomaksi
muuttunut
luonne johtaisi väistämättä minut sekä
katsomuksellisen
että näiden esteiden vastaisen yhteiskunnallisen
omantuntoni
tähden torjumaan uskonnon kurssit, kunnes voisin
erota
kirkosta, vaikka sitten pystyisinkin suorittamaan vastaavat
elämänkatsomustiedon
kurssit kaiketi vasta kohtuuttomana
neljäntenä
syksynä muun lukion jälkeen.
Lukiossa
uskonnonopetus ei todella olekaan pakollista; vapauden
hinta
vain voi olla kallis. Perustuslain yhdenvertaisuus- ja
uskonnonvapauspykälät
toteutuisivat siksi kauneimmin, jos
15-vuotias
saisi itsenäisesti päättää uskonnollisesta asemastaan.
En
ole ollut ongelmineni ainoa. Tilastokeskus laati pyynnöstäni
taulukot,
jotka viime vuosien osalta kertovat toisaalta kirkkoon
ja
toisaalta kunnan väestörekisteriin kuuluvien nuorten määrät
ikävuodet
14-19 toisistaan eroteltuina. Niihin perustuvat
laskelmani
yhdessä kirkon julkaisujen kanssa osoittavat,
että
nykyinen laki toimii huonosti kirkosta mahdollisimman aikaisin
eroavien
nuorten osalta sikäli, että suuri enemmistö heistä joutuu
odottamaan
18 vuoden ikään asti ja että huoltajan suostumuksen
vaatiminen
tätä ennen on siis todellinen este. Laki toimii myös
epäoikeudenmukaisesti
tämän ryhmän kannalta sikäli, että kirkkoon
nuoret
saavat pääsääntöisesti liittyä nimenomaan 15-vuotiaina
rippikoulun
yhteydessä. Edellinen ryhmä, jälkimmäistä pienempi,
on
hyvin pieni kaikenikäisiin eroaviin nähden sekä hyvinkin pieni,
mutta
silti merkittävä, kaikkiin samanikäisiin verrattuna; juuri
tämä
ryhmä on siis siirtonsa erityisen hyvin harkinnut. Vaatimani
lain
muutoksen jälkeenkin muut, uskonnolliseen asemaansa tyytyväiset
nuoret
käsitykseni mukaan pääosin sellaisina pysyisivätkin, ja
hehän
ovat valtaenemmistö.
Jouni
Luukkainen
Matematiikan
dosentti
Helsingin
yliopisto